Monday 22 January 2018

Palstalla - Polku johtaa perille


Siinäpä se nyt on koko komeudessaan. Ränsistynyt aita ja porttikin vinksottaa, mutta uusi kivipolku on suora ja rakkaudella rakennettu. Kävin lauantaina hieman pyörimässä palstalla. Tutkailin etualan kasveja ja useimpien kohdalla on parempi odottaa lehtiä, jotta selviää mikä kasvi on kyseessä. Takana olevan kirsikkapuun (vahva oletus, ei tieto) juurella kasvaa nokkosta. Sitä on keväisiin lettuihin kaivattu ja täältä sitä saa, turvallisesti. Edellinen omistaja oli katkonut pajun oksia ja osan niistä pystyinkin hyödyntämään aidanteessa. Toivottavasti pikku aidanne pitää suurimmat nokkoset omalla puolellaan. Kohta pääsen korjaamaan ensimmäistä nokkossatoa.




Viime viikkoinen myrsky ei ollut tehnyt tuhojaan palstalla. Osalla viljelijöistä tavarat olivat hieman lennelleet ja kaatunut kovan tuulen vuoksi. Oikealla näkyvät oksat ovat kirsikkapuun leikkuusaalista. Osa oksista on tarkoitus hyödyntää mm. herneiden tukikeppeinä ja muutoinkin hyviä keppejä tarvitaan aina. Havahduin tuossa eräänä iltana, että näinköhän komposti lämpenee olleenkaan, kun meillä on tuo ilmarako maan ja kompostin välissä. Tarttee varmaan tehdä asialle jotain.. 

Mukavaa viikkoa!


Riviin järjesty


Olen homsuinen. Rakastan järjestystä ja kauniita asioita yli kaiken. Silti epäjärjestys (kaaos) välillä valtaa tilaa, milloin mistäkin. Toisaalta, sitäkin innostavampaa on kun saa sen silmiä kirvelleen kaaoksen taltutettua. Jo ennen noiden purkkien kerääntymistä olin suunnitellut ostavani kirjoille hyllyn. Talon porausvastaavaa konsultoituani, ei seinään uskaltanut porata (takana sähkökaappi ja talon päävesiputket). Seinät ovat ohuita, eikä takuita ole mitä siellä oikeasti on, joten ei ollut vaivan arvoista. Kun en hyllyä seinälle saa, täytyy olla jokin muu ratkaisu kirjasäilytykseen. Takaraivosta kumpusi Pinterest kuva laatikkosäilyttimestä. Eipä ollut laatikkoja siihen hätään nurkissa eikä kaupoissa, joten jouduin odottamaan. Menneellä viikolla silmiini osui oiva laatikko ja sen nappasin alle kympillä mukaani. Auringon innoittamana sain vaihdettua vielä verhot ja imuroitua alivuokralaiset pesukoneen takaa. Wuhaa! Kevätsiivous on aloitettu. (Hah, joulusiivous ei yltänyt tähän nurkkaan)




Viherkasvi on vanha. Se sai ennen amppeliin pääsyä pikaisen siistimisen ja kastelun. Rönsylilja kaipaisi kipeästi uudelleen istutusta, mutta se saa hetken vielä odottaa. Varastoista kaivettu simpukka-amppeli tuo kivasti mieleen Ranskan ja Nante'sin rantaloman. Tuolta keittiön nurkasta onkin hyvä lähteä raivaamaan kotia, nyt ainakin yksi paikka on siistinä. Ihanaa maanantaita!


Friday 19 January 2018

Myrskyä ja istutuksia


Viime päivät on myrskynnyt todenteolla. Eilisen tuulissa kaatui puita, lähti kattoja eikä uhreiltakaan vältytty. Loistava päivä siis pysyä sisätiloissa ja hoitaa rästihommia. Uskalsin siirtää syyskuun lopulla napsimani Laventelin pistokkaat (ne jotka olivat selvinneet hengissä) uusiin ruukkuihin. Toivottavasti jaksavat kasvaa. Osa noin 60% luovutti, mikä ehkä on puutarhurin syytä (en ehkä muistanut kastella..)



Normaalisti hoidan istutus ja multahommat ulkona. Myrskyn vuoksi leiriydyin takaoven edustalle multapusseineni. Sulassa sovussa kaikki kamat levällään. Viimeisetkin jouluasetelmat on purettu ja istutettu uudelleen. Syksyllä maljakkoon leikkaamani muratin pistokkaat pääsivät multiin ja vapaaksi jääneeseen multaosuuteen laitoin joulukaktuksen oksan. Kokeillaan juurtuuko. Pari muuta oksaa ovat maljakoissa juurtumassa.


Tuli joulun alla vahingossa testattua, ettei joulukaktus kestä lunta ja pakkasta (ei sillä ettenkö olisi tiennyt). Ilmat vain olivat niin mukavat ja viileät, kunnes tuli äkisti pakkanen ja lumi. Vähän tuo otti itseensä, pudotti kukat ja pari oksaa, muuten sain pysymään hengissä. 



Tänään on taas valossa ja auringossa kiva kuvailla kasveja ja raivata pienen puutarhamme myrskytuhoja. Huomenna palstalle katsastamaan sen tilanne.



Monday 8 January 2018

Uutta ja vanhaa

Vuosi 2018 tuo tullessaan muutoksia. Viimeisen puolivuotta olen ollut kaikin puolin tyytymätön. Elämässä asiat on ihan ok, ihana mies, kiva koti, lapset ovat pääsääntöisesti ihania, urheilu on saanut uuden suunnan ja toivottavasti vielä lisäpontta kunhan talvimyrskyt ovat taas ohi. Blogi(t) on ollut ihana harrastus, mutta se mikä toimi Suomessa ei tuntunutkaan hyvältä täällä.

Viime keväinen Karibian loma oli herätys. Viikko ihanaa lillumista lämpimässä, mutta paluu ihanuudesta oli karu ja kamala. Aivan valtava parin viikon Jetlag, henkinen pahoinvointi ja ketutti. Mikään ei kerrassaan kiinnostanut. Itsesäälissä kierimisen ja itsetutkiskelun jälkeen päätin yrittää ryhdistäytyä. Muutos tapahtuu vain muuttamalla asioita ja toimintatapoja.

Laitoin salikortin jäähylle (nyt suhteemme on totaalikatkolla), aloitin uuden suhteen lenkkitossujeni kanssa ja toisen pyörieni (jep, kolme kappaletta ja kaikki hyvin tarpellisia) kanssa. Loppuvuodesta kolmanneksi pyöräksi kipusi ratsastus. Woah, mikä aivojumppa. Itsetutkiskelun tuloksena huomasin olevani onnellisempi kun pääsen kuopsuttamaan multaa, kaivamaan kuoppia ja istuttamaan. Otin selvää paikallisista palstaviljelmistä ja kirjoitin nimeni odotuslistalle.  

Blogi-asiaa jäin sulattelemaan, se onkin vaikeampi pala. Uskallanko laittaa sen jäähylle? Lopetanko kokonaan? Muutanko suuntaa? Mihin? Koko bloggari-urani aikana muutos on ollut valtava. Tasainen lukijakunta on säilynyt kautta linjan, iso kiitos teille siitä. Toisaalta en ole valmis myöskään panostamaan ajallisesti enkä rahallisesti päästäkseni suurempaan eetteriin. Syyskussa 2010 pääsi ensimmäinen teksti eetteriin Vapalla Kädellä-blogin puolella ja siitä on tultu pitkä matka tänne. Niin ajallisesti kuin maantieteellisesti.

Mitä siis tulossa? House - Garden - Diy

House - Muokataan ja järjestellään kotia, vaihdetaan kalusteiden paikkaa tai vain koristetyynyt. Ideoita minibudjetin uudistuksiin. Joskus jopa ruokaideoita...
Garden - Palsta, piha ja parveke. Viherpeukalon pään selvittävä pyhäkolminaisuus. Kuoppia, raivausta, kierrätystä, siemeniä, taimia ja sadonkorjuuta. Joskus jopa ruokaideoita...
DIY - kierrätystä, muokkausta ja tuunausta. Kierrätys kulkee mukana monessa ja itse tekeminen on tälle rouvalle elinehto.

Tässä on resepti tulevaan vuoteen. Seuraava puolivuotta näyttää auttaako se ja erinäköiset "suhteeni", mälsiintymiseen. Jos vielä selvitään voittajana uudelle vuosikymmenelle siirtymisestä niin tämä vuosi taputellaan voittajana!

Nähdään!


Vielä ehtii mukaan pääsiäisvalmisteluihin

Vielä ei ole liian myöhäistä aloittaa pääsiäisvalmisteluja lasten kanssa. Me askartelimme virpomisvitsat jo viime viikonloppuna, sillä...